Suicide Drivers, Diesel Band ja The Hortons Kuissi Rockkiin
Paikallista osaamista Kuissi Rockkiin!
Paikallista osaamista Kuissi Rockkiin!
Rakastettu Antti Ketonen lähtee tänäkin vuonna Joulu valtaa sydämen -joulukiertueelle. Kiertue saapuu Kanta-Loimaan tunnelmalliseen kirkkoon pe 12.12.2025!
Anssi Kela singahti koko kansan sydämiin vuosituhannen taitteessa, kun hänen "Nummela"-klassikkoalbumistaan muodostui yksi maamme kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä pitkäsoitoista.
Suomalaisten alakuloa jo vuodesta 1996 ruokkinut rautalankametallin uranuurtaja Viikate täyttää ensi vuonna komeat kolmekymmentä vuotta.
Menestyksekkäällä urallaan kultaa, platinaa ja jopa quatroplatinaa myynyt sekä lukuisia Emma-palkintoja pokannut Elonkerjuu on tehnyt komean paluun päivitetyllä kokoonpanolla.
Tummaa poppia ja soulia musiikissaan yhdistelevä upeaääninen Bee julkaisi odotetun kakkosalbuminsa ‘Kippis’ syyskuussa 2025.
Pelle Miljoona Band on koko kansan tunteman suomirokin ja -punkin ikitoteemin uusin kokoonpano, joka esittää keikoillaan monipuolisesti Pellen tukevan biisikatalogin aarteita.
Ojaan ja allikkoon -konserttisalikiertue huipentuu Loimaan Hirvihoviin lauantaina 25. lokakuuta.
Antti Ketonen Joulu valtaa sydämen -joulukiertue saapuu Kanta-Loimaan tunnelmalliseen kirkkoon pe 12.12.2025.
Loimijoki Virtaa ry.